They Shall Not Grow Old värittää ensimmäisen maailmansodan kauhut nykykatsojalle

They shall grow not old, as we that are left grow old:
Age shall not weary them, nor the years condemn.
At the going down of the sun and in the morning
We will remember them.

Ensimmäisen maailmansodan muisto poikkeaa merkittävästi toisen maailmansodan vastaavasta. Siinä missä toinen maailmanpalo tuotti sankaritarinoita, ensimmäinen loi lähinnä uhreja. Se poikkeaa monista muisteltavista sodista siinä, että sitä muistellaan nimenomaan sodan kauhut edellä.

theyshallnot2
They Shall Not Grow Old restauroi vanhan filmimateriaalin nykystandardeja vastaavaksi.

Tätä muisteluperinnettä jatkaa brittidokumentti They Shall Not Grow Old, joka sai ensi-iltansa sodan aselevon sotavuotisviikonloppuna. Se saa nimensä maailmansodan aikaisesta For the Fallen -runosta, jonka brittiläinen runoilija Laurence Binyon kirjoitti maanmiestensä kokemien ensimmäisten tappioiden jälkeen. Tämän tekstin alussa siteerattu neljäs säkeistö on nykyään yleisessä käytössä aselevon muistoksi vietettävän, suomalaista kaatuneiden muistopäivää vastaavan Remembrance Dayn yhteydessä.

Elokuvan konteksti on siis hyvin brittiläinen, mutta siitä huolimatta historiadokumentti on päätynyt pieneen teatterilevitykseen Suomessa asti. Tässä on varmasti auttanut se, että elokuvan on tuottanut ja ohjannut Peter Jackson.

They Shall Not Grow Old on mielenkiintoinen työ Jacksonille, joka tunnetaan nykyään suuren luokan spektaakkeleista. Elokuva on syntynyt muun muassa Imperial War Museumin tuottamana tilaustyönä, ja Jacksonin nimi lienee ensisijaisesti keino hakea huomiota projektille. Tämä ei ole tarkoitettu vähättelynä ohjaajan omalle mielenkiinnolle: lopputekstien alussa hän omistaa elokuvan sodassa taistelleelle äidinisälleen. Jatka lukemista ”They Shall Not Grow Old värittää ensimmäisen maailmansodan kauhut nykykatsojalle”

Mainokset

Taistelu atomipommista ja toisen maailmansodan muistosta

Kino Regina, Kansallisen elokuvainstituutin arkistojen näyttämö Helsingissä, esitti maaliskuussa harvinaisen sotaelokuvan. Pian toisen maailmansodan jälkeen valmistunut norjalainen Taistelu atomipommista, joka oli näytetty Suomessa edellisen kerran 1960-luvulla, hätkähdyttää suomalaissilmin katsottuna pohtimaan sotakokemusten erilaisuutta eri maissa ja sitä, miten elokuva välittää niitä uusille sukupolville.

kampen-om-tungtvannet-2
Norjalaiseen vastarintaelokuvaan koottiin tosielämän osallisia esittämään itseään.

Taistelu atomipommista kuvaa tosielämän sabotaasioperaatiota, jonka norjalainen vastarintaliike brittien tuella toteutti vuosina 1942–1944. Monessa osassa Norjan vuoristossa toimeenpantu operaatio sabotoi natsien hallussa ollutta tehdasta, jonka tuottamalla raskaalla vedellä natsi-Saksa yritti kehittää atomipommia.

Elokuvan vetovoimatekijänä on se, että päärooleissa itseään esittävät ihmiset, jotka osallistuivat tosielämän operaatioon vain viitisen vuotta aiemmin. Elokuva onkin kuin elävä paljastusteos siitä, mitä maailmansodan tuntemattomalla rintamalla tapahtui. Toinen maailmansota on valkokankaalla tuttu vakioaihe – elokuvakulttuuria dominoiva Hollywood on levittänyt niin Normandian kuin Tyynenmeren räiskinnän lähes yleismaailmallisiksi kokemuksiksi – mutta norjalaiselokuvan näkökulma on erilaisuudessaan hätkähdyttävä. Sittemmin brititkin tarttuivat aiheeseen elokuvassa Telemarkin sankarit. Jatka lukemista ”Taistelu atomipommista ja toisen maailmansodan muistosta”

Lähihistorian vaarat ja mahdollisuudet – Bohemian Rhapsody, Green Book ja Roma

Oscarit ovat jälleen ovella.

Elokuvapalkintoja on maailma täynnä, mutta niistä Oscarit ovat yhä seuratuimmat ja siteeratuimmat. Yhdysvaltain elokuva-akatemian jäsenet saavat kunnian nostaa keskuudestaan yhdet suoritukset vuoden parhaiksi.

blackklansman
BlacKkKlansman teki Spike Leestä viimein Oscar-ehdokkaan. Universal Pictures.

Kuten kulttuurialan palkintokisoissa on tapana, parasta työtä valittaessa ei kiinnitetä huomiota vain työn laatuun vaan myös aiheen koettuun tärkeyteen. Tässä suhteessa historialliset tarinat ovat vahvoilla. Tämänvuotisessa Oscar-kisassa parhaan elokuvan ehdokkaita on kahdeksan, ja niistä peräti kuusi perustuu tositapahtumiin. Tarjonta vaihtelee 1700-luvun brittihoviin sijoittuvasta The Favouritesta 2000-luvulle saapuvaan, Yhdysvaltain varapresidentin Dick Cheneyn elämänkertaelokuvaan Vice.

Kuusikosta parhaiten historiallisen elokuvan viehätyksen tuo esille Spike Leen huikeasti nimetty BlacKkKlansman, joka avoimesti rinnastaa Yhdysvalloissa 1970-luvulla vallinneen rasismin ja nykypäivän äärioikeiston nousun. Muut kisaajat eivät lausu historiallisten elokuvien viehätysvoimaa yhtä selkeästi ääneen, mutta sillä ne kuitenkin ratsastavat: menneisyyden henkilöt, tarinat ja teemat puhuttelevat yhä meitä. Historialliset elokuvat antavat inspiraatiota ja perspektiiviä nykypäivään. Jatka lukemista ”Lähihistorian vaarat ja mahdollisuudet – Bohemian Rhapsody, Green Book ja Roma”

Pukudraamaa päivittämässä: The Favourite vs. Kaksi kuningatarta

Suomen elokuvateattereihin saapui tänä talvena kaksi brittimonarkeista kertovaa pukudraamaa. Niiden välisen eron voisi tiivistää toteamalla, että yksi niistä on historiallisesti varteenotettava ja toinen niistä on hyvä.

maryfavourite2

The Favourite ja Kaksi kuningatarta kertovat Britannian naismonarkkien kohtaamista valtajuonitteluista.

Kaksi kuningatarta (2018) kertoo valtataistelusta 1500-luvun Skotlannissa ja Englannissa, jotka eivät ole vielä yhdistyneet yhdeksi kuningaskunnaksi. Maria Stuart nousee Skotlannin valtaistuimelle ja alkaa juonia itseään myös Englannin kruunupääksi. Elokuvan toinen kuningatar on Englantia hallitseva Elisabet I – Marian isän serkku. Kaksi naista jakavat paitsi verisukulaisuuden ja halun hallita Englantia, myös aseman naisina miesten valtapelin ja avioliittopaineiden keskellä.

The Favourite (2018) käsittelee puolestaan valtataistoa hallitsijan alapuolella. 1700-luvun alussa vastayhdistynyttä Britanniaa hallitsee kuningatar Anna, jonka suosiosta – ja vaikutusvaltaisesta asemasta monarkin luotettuna – kisaavat hänen lapsuudenystävänsä Sarah Churchill sekä tämän nuori serkku Abigail Hill.

Molemmat elokuvat siis käsittelevät valtapeliä ja naisten asemaa Britannian hoveissa. Historiallisten hovidraamojen tapaan ne sisältävät juonitteluja, Oscar-ehdokkuudella noteerattua puvustusta ja tietenkin läjäpäin taidokkaita näyttelijöitä varsinkin Brittein saarten eri kolkista. Tähän elokuvien yhtäläisyydet sitten päättyvätkin, sillä niiden tapa lähestyä historiallista elokuvaa ja erityisesti pukudraamaa on täysin erilainen.

Jatka lukemista ”Pukudraamaa päivittämässä: The Favourite vs. Kaksi kuningatarta”

The Grand Budapest Hotel, eli historian muistamisen hauskuus

Mikä on mielestäsi paras historiallinen elokuva?

En voi tietenkään tietää, mitä tiettyä elokuvaa mietit, hyvä lukija, mutta voin arvata tyylin. Terminä historiallinen elokuva luo usein mielikuvia pukudraamoista, löytöretkimäisistä seikkailuista tai monituntisista spektaakkeleista. Onhan mukana myös sotaelokuvia, romansseja ja draamoja maailmaa muokanneista aiheista. Genren yleisilme on hyvin vakava.

buda1
Ralph Fiennesin täydellisesti esittämä herra Gustave on The Grand Budapest Hotelin sykkivä sydän. Fox Searchlight Pictures.

Oma tämänhetkinen suosikkini sen piirissä on The Grand Budapest Hotel (2014). Se on sataan minuuttiin mahtuva, Wes Andersonin tyylilleen uskollisesti ohjaama hupsutteleva caper-komedia. Siinä 1930-luvulla luksushotellin concierge M Gustave sotkeutuu aatelissuvun perimyksenjakoon, ja hän saa peräänsä niin suvun rikollisen päämiehen kuin poliisitkin. Samalla kuvitteellisen keskieurooppalaisen Zubrowkan valtion ja siellä sijaitsevan hotellin tulevaisuutta uhkaa maanosassa kypsyvä suursota.

Elokuvasta tekee kiinnostavan sen maatuskamainen rakenne: tarinassa esiintyvien hahmojen näytetään muistelevan tapahtumia jälkipolville. Gustaven apuna toimiva aulapoika Zero kertoo eläkepäivillään tarinansa kirjailijalle. Tämä puolestaan kirjoittaa niistä romaanin, jonka taustat hän taltioi filmikameralle. Kaaren päättää teinityttö, joka vierailee kansallissankariksi nousseen kirjailijan muistomerkillä.

Rakenne kuulostaa raskaalta, mutta sen toteutus on vaivaton, sillä lähes koko elokuva sijoittuu 1930-luvulle. Lisäminuuttien ansiosta elokuva kuitenkin pohtii, miten taltioimme, muistamme ja välitämme historiaa. Eri formaateissa välitettävät kertomukset avaavat sitä, miten menneisyyden tapahtumat inspiroivat ihmisiä sukupolvienkin jälkeen. Jatka lukemista ”The Grand Budapest Hotel, eli historian muistamisen hauskuus”